

”Mentaalivalmennus on erittäin potentiaalinen työkalu monenlaisiin vaativiin tilanteisiin, jota kannattaa muidenkin kuin urheilijoiden hyödyntää matalalla kynnyksellä.
Valmennus on yllättänyt positiivisesti. En osannut odottaa muuta kuin että se auttaa, ja niin se on tehnytkin. Siitä on saanut tukea kaikkeen, erityisesti selkeyttä haasteiden ratkomiseen. Yhden kaaoksen selvittyä, usein edessä on seuraava haaste – näissä kohdissa olen kokenut valmennuksen hyödyntämisen erityisen merkitykselliseksi.
Tapaamisilla ei pelkästään tyhjennetä ja pureta reppuun kertyneitä asioita, vaan myös täytetään sitä tulevaisuuden eväillä. Yhteisten keskustelujen avulla olen osannut kyseenalaistaa ajatuksiani, mikä on ollut todella tarpeellista. Erilaisten näkökulmien pohtiminen on edistänyt myös hyvinvointiani.
Parasta valmennuksessa on ollut yleisfiilis ja turvallisuuden tunne. On ollut helppoa puhua suoraan, ja tuntuu että Mirkku ymmärtää sielunmaisemaani. Hän osaa lukea minua ja poimia kertomastani olennaiset asiat, ja sanottaa niitä takaisinpäin siten, että hahmotan omat kipuiluni. On selvää, että Mirkulla on luontainen halu auttaa.
Olen kokenut tärkeäksi pureskella asioita säännöllisesti parin viikon välein. En tiedä millaista olisi ollut, jos en olisi valmennusta hyödyntänyt – varmaan ainakin kaoottisempaa, kun asiat pyörisivät vain oman pään sisällä. Tärkeimpiä oppeja työskentelystä ovat olleet todellisten pelkojen nimeäminen sekä keskeneräisyyden sietokyvyn kasvattaminen.”