

SEASONS 2018-21
“Haastavalla kaudella tuli huomattua, miten rajujakin asioita laji voi tuoda tullessaan. Olen ymmärtänyt, että vaikeita asioita ei kuitenkaan voi lakaista maton alle. Jos niitä ei käsittele, ne edelleen vaikuttavat eivätkä katoa mihinkään. Erityisesti synkillä hetkillä on tärkeää puhua asioista ja katkaista huono kierre ajoissa. Tämä kausi oli hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeiden tunteiden rehellinen kohtaaminen loppukaudesta mahdollisti onnistuneen, rennomman suoritustilan playoffeihin. Vastoinkäymisten kaudelle tuli positiivinen päätös A-nuorten Suomen Mestaruuden muodossa.
Kolmantena vuonna valmennustapaamisilla ei ole tarvinnut enää yhtään miettiä, mitä sanoo. Palaveriin mennessä on hyvä fiilis siitä, että pääsee taas purkamaan asioita. Heti kun penkkiin istuu, on helppo alkaa niitä käsittelemään. Valmennuksen edetessä on ollut helpompaa itse ottaa puheeksi niitä asioita, mitä haluaisi käydä läpi, ja tarvittaessa Mirkku saa kaivettua esiin sen, mikä oikeasti mieltä painaa. Työskentely on ekoihin palavereihin verrattuna nyt paljon rennompaa ja rehellisempää. On asioita, mitä ei oikein voi puhua muille valmentajille, pelaajille, agentille tai läheisille, vaan niihin on parempi saada luottamuksellista, puolueetonta näkökulmaa mentaalivalmentajalta. Silloin asian saa kunnolla käsiteltyä ja ratkaistua.
Suosittelen mentaalivalmennusta lämpimästi kaikille. Mitään siinä ei menetä, vaan siitä voi saada itselle tosi ison hyödyn. Sitä etua ei kannata jättää hyödyntämättä taikka antaa muille. Työstämällä henkistä puolta annat itsellesi yhden keinon lisää tulla paremmaksi pelaajaksi. Pääkoppa on kuitenkin jääkiekossa yksi tärkeimmistä asioista, ja vaikuttaa paljon siihen, miten suoritus tulee menemään, ja myös siihen miten voit kaukalon ulkopuolella.
Omaan kokemukseen perustuen suosittelen valmennustapaamisia 2-3 viikon välein kasvotusten tai facetimella. Kuukaudessa ehtii jo tapahtua paljon, ja koen että riittävän tiheät tapaamiset ovat tärkeitä. Facetimeä kannattaa hyödyntää tarvittaessa myös tapaamisten välissä. Myös kauden yhteenveto, eli päätöspalaveri on tärkeä, koska siinä näkee kokonaiskuvan ja kauden tarinan – sen mitä teki hyvin, ja mitä voi jatkossa tehdä paremmin.”
“During a challenging season, it became clear how difficult things you sometimes have to face with this sport. I’ve realised, that you can’t brush off the hard stuff. If left undealt with, they will continue to affect you. Especially during tough times, it’s important to talk about things and break the bad cycle early on. This season was a good example on how facing difficult emotions enabled better performance for the playoffs, ending the season of adversity on a positive note with the Finnish U20 Championship.
During this third season of mental coaching, you no longer have to think about what you’re saying at all, and it always feels good to come to a meeting and get to unload your mind. As soon as you sit down, it’s easy to start working on things. Over time it’s become easier to be honest and bring up the things you need to talk about, and if necessary, Mirkku knows how to bring up what’s really on your mind. There are things you can’t really talk to the other coaches, family, players or your agent about. Instead, sometimes it’s better to get confidential, unbiased perspective on issues from a mental coach, to properly deal with and resolve them.
I highly recommend mental coaching to everyone. There’s nothing to lose, only an advantage to gain. You should take the advantage, instead of giving it to other players. By working on your mental performance you give yourself more means to become a better player. Mind is one of the most important things in hockey and has a big affect on performance, and also your well-being outside the rink.
Based on my experience, I recommend meetings every 2-3 weeks either face to face or on FaceTime. It’s important to have meetings regularly, and to contact your coach between meetings if necessary. The season summary is also important, because that’s when you see the big picture, what you did well and what you can do better in the future.”
Kuva: Liiga
PREVIOUSLY…
“A lot happens in hockey. Sometimes you’re on a high, sometimes frustrated. During coaching sessions, you get to regularly reflect on the past weeks, and unburden yourself of the events of the games. You don’t have to think about things all alone, but get to deal with everything properly. At the end of the meetings, you feel lighter. The team also does better when individuals get help.
I have been really pleased with the coaching process. I continued a second season because I felt it was useful for me. Working on things together is easy and has gotten even easier during the second season. Over time, the coaching relationship has become more familiar and safer. You can talk about your stuff directly without thinking about it too much. Mirkku is a pleasant coach who knows how to give me good pointers about my thoughts and guide them to the right direction. The most important thing is being on the same page and understanding one another.
I recommend mental coaching, many will definitely benefit from it, especially if you tend to stress or overthink things. It’s a good tool to help you focus on what’s important, and deal with the smaller stuff as well.”
Kuva: Riku Laukkanen
”Jääkiekossa tapahtuu paljon. Välillä ollaan pilvissä ja välillä turhauttaa. Valmennustapaamisilla tulee mietittyä ja elettyä läpi kuluneita viikkoja, ja saa keventää mieltään pelin tapahtumista aina muutaman viikon välein. Ei tarvitse miettiä kaikkea yksin, ja saa käsiteltyä asiat kunnolla ja oikein. Tapaamisen päätyttyä on kevyempi olo. Myös joukkue voi paremmin, kun yksilöt saavat apua.
Olen ollut mentaalivalmennukseen todella tyytyväinen. Jatkoin toisenkin kauden valmennuksessa, sillä tunsin että se toimii ja siitä on hyötyä. Työskentely on helpoksi tehty, ja toisella kaudella se on ollut vielä helpompaa. Ajan myötä valmennussuhteesta on tullut tutumpi ja turvallisempi. Voi puhua omista asioistaan suoraan sen enempää mitään miettimättä. Mirkku on mukava valmentaja, joka osaa poimia ajatuksistani hyviä pointteja ja kääntää niitä oikeaan suuntaan. Tärkeintä on, että ollaan samalla sivulla, ja että toinen ymmärtää.
Kannattaa kokeilla mentaalivalmennusta, moni saa siitä varmasti hyötyä, varsinkin jos on tapana stressata tai miettiä paljon asioita. Se on hyvä työkalu saada fokusoitua tärkeisiin asioihin, ja saada pienemmätkin asiat hyvin käsiteltyä.”