

SEASONS 2019-23
“Neljä vuotta ollaan kimpassa tehty töitä, joten yhteistä kokemusta on jo sen verran alla, että työskentely on todella luontevaa ja helppoa. Olen kokenut tärkeäksi että valmennus on säilynyt säännöllisenä osana arkeani, eikä siirtyminen etätapaamisiin ole vaikuttanut työskentelyyn juuri mitenkään. Tämä kaava ja toimintatavat mitkä vuosien varrella on muodostuneet, toimii hyvin. Tiedän nykyään paremmin mitä haluan keskusteltuun tuoda, ja pystyn laukomaan suoraan kaiken mitä tunnen ja ajattelen. On helppoa olla oma itseni, ja Mirkku saa kopin siitä mitä ajattelen. Molemmin puolin homma helpottuu kun on yhteisiä kausia alla useampia.
Kuukaudessa voi olla kymmenenkin peliä ja paljon harjoituksia, joten asioita pääsee helposti kasautumaan. Vaikkei mitään isompaa olisi tapahtunutkaan, haluan käsitellä pienemmätkin asiat säännöllisesti, jotta saan niistä opit matkaan, mitkä puolestaan auttaa jatkossa. Mietin asioita paljon itsekseen, mutta ääneen sanottaminen konkretisoi niitä ja luo uusia ahaa-elämyksiä.
Mentaalivalmennuksesta on ollut apua, sillä vahvojen tunteiden keskellä näkökenttä voi sumentua, jolloin asian tarkastelu vaikeutuu. Puhumalla saa viisaamman perspektiivin asiaan, kun Mirkku heittää täsmentäviä kysymyksiä ja kierrepalloa takaisin, ja tulee katsottua asiaa eri kanteilta. Asiat käydään kunnolla läpi, jolloin ne saa myös paremmin pois mielestä. Avoimuus keskustelussa kannattaa, ja eniten saa omiin asioihin apua kun uskaltaa olla täysin oma itsensä.
Tällä kaudella otin pelillisesti steppejä eteenpäin, ja pitkäaikainen tavoite maajoukkueesta toteutui. Se tuntuu askeleelta oikeaan suuntaan. Koen että olen taas kypsempi, ja tunnen itseni paremmin. Uusia tilanteita ja haasteita tulee joka kausi vastaan, jolloin joutuu myös etsimään uudenlaisia ratkaisuja. Innostunein fiiliksin kohti seuraavaa kautta, nälkää jäi parantaa ja saada itsestä vielä enemmän irti!”
Kuva: Elmeri Elo/ ElonKuvaus
PREVIOUSLY…
“Fiilis määrittelee paljon pelaamista. Tänä vuonna ollaankin keskitytty suoritustunteen kehittämiseen, mikä on ollut iso oppi itselle ja kantanut hedelmää. Olen oppinut vapauttamaan itseni turhista paineista ja stressistä suhtautumalla asioihin uudella tavalla, ja stä kautta arki on ollut mielekkäämpää ja hallille kiva mennä. Pakkopullana olisi vaikeaa saada itsestä parasta irti. Pelaamisen nautinto on moninkertaistunut, mikä puolestaan on parantanut suorittamista.
Mentaalivalmennus on ollut sen verran pitkään jo matkassa mukana, että siitä on tullut osa arkeani. Se on ollut tärkeää, ja iso osa kehitystäni. Kuluneen kolmen vuoden saatossa yhteistyöstä on tullut jo todella luontevaa. Vuosien myötä Mirkku on oppinut aistimaan fiilksiäni ja tuntemaan ajatusmaailmaani, mikä on entisestään helpottanut työskentelyä. On ollut hyvä, että Mirkku on osannut myös haastaa minua tavalla, joka on herättänyt miettimään asioita toisesta näkökulmasta.
Säännölliset tapaamiset on tärkeitä, sillä kauden aikana ehtii tapahtua paljon. Vaikka itsekseenkin pohdin paljon asioita, tulee tapaamisilla käytyä ne syvällisemmin läpi. Löytyy ratkaisuja, tai saa työkaluja työstää niitä eteenpäin siten, etteivät ne vaivaa enää. Haasteet ei välttämättä katoa samalta istumalta, mutta saa vähintäänkin keinoja vaikuttaa niihin. Joskus taas riittää se, että pääsee asiaa yhdessä käsittelemään. Silloinkin, kun ei ole ollut mitään ihmeempiä huolia mielen päällä, on keskustelun myötä noussut esiin jotain tärkeää, joka on ollut hyvä taputella. Nekin tapaamiset ovat olleet valaisevia, ja sitä kautta on päässyt taas eteenpäin.
Kannustan muitakin olemaan avoin, rehellinen ja myötämielinen valmennusta kohtaan. Siten pääsee työstämään tärkeitä asioita oikeasti, ja saa valmennuksesta eniten irti.”
Kuva: Elmeri Elo /ElonKuvaus
“I started using mental coaching when I transferred to play for Lukko mid-season 2019-20, and wanted to continue regular coaching meetings over this following season as well. It’s been a very worthwhile process, as it facilitates development and helps me stay in the right lane. As we work through things more thoroughly together, you become aware of and understand things on a new level. As we process them, it’s easier to leave them behind, which in turn allows more room to focus on the game itself.
Coming to coaching meetings has felt very easy and I’ve been able to just be myself. Over time you get to know each other better, which makes it even easier. This coaching approach has worked for me and I’ve grown mentally because of it.
Of this abnormal season, the most valuable memory was winning the Finnish Championship.”
Kuva: Elmeri Elo /ElonKuvaus
“Aloitin mentaalivalmennuksen kun siirryin kesken kauden Lukkoon pelaamaan. Ensimmäisen puolikkaan kauden jälkeen halusin katsoa sitä pidemmälle, ja jatkaa säännöllisesti tälläkin kaudella. Se on ollut toimiva ja kannattava prosessi. Se helpottaa kehittymistä ja auttaa pysymään oikealla kaistalla. Kun asiat tulee käytyä syvällisemmin yhdessä läpi, niin oivaltaa, huomaa ja ymmärtää asioita uudella tavalla. Työstämällä niitä ne voi sitten sulkea pois mielestä, ja siten jää enemmän tilaa keskittyä itse pelaamiseen.
Valmennustapaamisille on ollut helppo tulla, ja olen pystynyt olla oma itseni. Työskentelykin helpottuu ajan myötä, kun oppii tuntemaan paremmin. Tämä lähestymistapa on ollut minulle toimiva ja olen kasvanut henkisesti sen myötä. Tärkeimpänä muistona epänormaalista kaudesta jää mieleen Suomen Mestaruus.”